Ajatusten virtaa imetyksestä ja rakkauden janosta.
Imetinkö miten, millä asenteella ja kuinka kauan?
Immuniteetista puhutaan, mutta mitä muuta imetys on ja
tuo tullessaan?
Mitä jos lapsi on kasvanut ensi viikot keskoskaapissa?
Mitä jos äiti kokee menettävänsä vapauden, eikä sen vuoksi nauti imetyksestä.
Mitä jos äiti pelkää olla äiti ja ajattelee, että ei osaa, eikä pysty. Mitä jos
väsymys vie voiton ja pullosta tuleekin helpompi ja varmempi vaihtoehto? Mitä
jos lapsia on paljon, eikä siitä syystä ole tilaa läsnäololle imetyksen
tärkeänä ja taianomaisena hetkenä.
Mihin se, että äiti ei imetä lastaan vaikuttaa? Mitä siinä tapahtuu?
Yksi tärkeimmistä pointeista imetyksessä on, on yhteyden muodostuminen
äidin ja lapsen välille. Tässä kohtaa muistutan heti, jos olet äiti, että itsesyytös on
pahinta mitä nyt voit tehdä. Vapauta itsesi siitä HETI! Kysehän ei ollut välttämättä
Sinun valinnasta!
Anna siis itsellesi heti anteeksi kaikki kantamasi
pelko, itsesyytökset ja sitä seuraavat itseinhot. Mielenkiintoista tässä on se, miten samoista asioista monia lapsia
vaivaavassa anoreksiassa on kyse, pelosta, itsesyytöksestä ja itseinhosta.
Tiedän omasta kokemuksesta miten helposti äitinä syyttää
itseään, kaikesta.
Imetys jäi minunkin osalta olemattomaksi. Kaiken
kukkuraksi se oli oma valinta, omien onnettomien ajatusten sekä
tietämättömyyden, tyhmyyden tulosta. Siinä sitä on haastetta antaa itselle
anteeksi. On kuitenkin aika lopettaa velan maksu tässäkin asiassa.
Se mitä imetys kokemus ja sen laiminlyönti, virhe minulle opettaa
on sydänten yhteyden vahvistaminen ja hinku ylläpitää sydänten välistä yhteyttä jatkuvasti. Pyrkimyksenä on tavallaan korvata imetyksen menetetty hetki, se että löin laimin jotain mikä
olisi pitänyt hoitaa paremmin silloin kun oli sen aika.
Seuraavaksi herää kysymys kuinka helposti rakkauden tekojen pohjana on huono omatunto, ja hitsi kun rahaa palaa, on viisainta lopettaa jossain vaiheessa virheestä maksaminen. Vai luotanko siihen, että paras korvaus imetyksen vajeelle
on hyväksyvä ja myötäelävä
kosketus ja läsnäolo.
Ollaanko
me kaikki tavallaan anorektikkoja?
Kuten kaikkien ihmisten on anorektikon rakkauden nälkä ja jano on loputon
Jos perustarpeet ei tyydyty olemme pettyneitä,
loukkaantuneita, vihaisia, jopa raivoissamme. Äiti on usein vihanpurun kohteena
päähenkilö, häneltähän luontevasti rakkautta janoamme. Onneksi äiti on se ihme,
joka kestää, ymmärtää ja osaa myötäelää.
Mutta mitä kun lapsi kapinoi rakkauden kaipuussaan, ärsyttävällä tavalla, jopa väkivaltaisen oloisesti? Ole äiti vaan kiitollinen siitä , että
lapsi näyttää pahan olonsa raivoamalla. Tarpeetonta siitä on ainakaan
loukkaantua. Toinen ihminen tekee sen minkä tekee omasta ajatuksistaan ja kokemuksistaan käsin.
Paitsi ei passaa unohtaa, että toisen on saatava tietää minun rajat, kimppuun ei
kestä käydä. Jos ja kun rajat esitetään
kunnioittavasti saan kokea ihanutta että toiveitani kunnioitetaan ja rajat pidetään. Mutta jos tuon rajat esiin
vihaisesti, raivopäissään ( hyvä ilmaisu) vaatien saan sitä samaa vastalahjaksi,
jotta heräisin ja näkisin miten toimin.
Lapsesta ( kuin myös aikuisesta) on ihaninta kun voi
turvallisesti jollekin näyttää ilmentää itseään juuri niinkuin se on,
pahanolonsakin. Tietysti sovittujen rajojen sisällä.
Pyrin nykysin ottamaan lapseni purkureaktiot voimavaraksi. Muistuttaen itseäni että hyvä, hyvä, olen siis lapselleni se johon hän voi nojata. Olen se jolle voi
näyttää pahimman ja parhaimman, tietäen etten lopeta rakastamasta. Näin on nyt ja näin olkoon myös tulevaisuudessa.
ps. Kannattais mielenkiinnosta tutkia mitä on loukkaantumisen tunne. Mistä se oikeasti
viestii? Mitä on kun äiti loukkaantuu lapsen sanomisesta tai tekemisestä? Mistä se kertoo? Pähkäilenpä sitä seuraavalla kerralla.
Ihmetteletköhän miksi otan esille anoreksian tähän yhteyteen. Mielenkiintoisella tavalla siinä on kyse ilmiöstä, jonka voi liittää niin moneen muuhunkin rakkaudenkaipuiseen inhimilliseen ilmiöön.
Tässä alla otteita syömishäiriöstä, joita löysin Louse L. Hay'n
kirjasta: 'Muuta ajatuksesi muuta elämäsi':
Anorexia ja Bulimia ovat merkkejä elämän kieltämisestä
ja äärettömästä itseinhosta.
Ravinnontarve on perustarpeitamme. Miksi kieltäisit se
itseltäsi? Miksi haluat kuolla? Mikä elämässä on niin hirveää, ettet
kestä sitä? Kun inhoat itseäsi, inhoat vain käsitystä itsestäsi. Mikä sinussa on niin kauheaa? Moitittiinko sinua usein
lapsena? Arvostelivatko opettajasi sinua? Iskostiko uskonnonopetus sinuun
tunteen, ettet ole kyllin hyvä? Kuinka usein yritimmekään etsiä järkeviä syitä
siihen, ettemme tunne olevamme hyviä ja rakkauden arvoisia!
Muotiteollisuus ylikorostaa hoikkuutta,
aiheuttaen monille riittämättömyyden tunteita ja tuhoavia ajatuksia; Mitä siitä
on hyötyä? En kuitenkaan koskaan hoikistu. Näin me alamme sanomaan itsellemme
ja alamme vihata kehoamme. He uskovat toisin sanoen, että jos he olisivat
tarpeeksi hoikkia, ihmiset rakastaisivat heitä. Tällainen ajatustapa on täysin
hyödytön. Mitään ei voi saada ulkoapäin,
ellei arvosta ja hyväksy ensin itse itseään.
Anoreksian todennäköinen syy: Ääretön pelko ja itseinho. Itsesuojelu.
Et luota elämään. Minuuden kieltäminen. Itsensä kieltäminen.
Uusi auttava ja ravitseva ajatusmalli itselle, meille
kaikille rakkauden janoisille: On turvallista olla oma itsensä. Olen suurenmoinen sellaisena kuin
olen. Valitsen elämän! Haluan iloita ja hyväksyä itseni!!
Kiitos lapseni, kiitos kaikki ihmiset, jotka saan kohdata, jotta kehityn ja puhistun.
Mitä nyt sitten? Tehtäväkseni jää päästää itsemme irti
mielen luomista uhkakuvista, montuista ja negatiivisuudesta, joka kutsuu luokseen lisää
negatiivisuutta. Työkalu siihen on, että sanon
kaikelle negatiiviselle, joka ilmentyy eteeni: Minä rakastan sinua. Olen pahoillani.
Anna minulle anteeksi. Kiitos! Sillä se mikä on sinussa on minussa. Se minkä
näen ja koen ulkopuolellani on sisäpuolellani. Olen siis vastuussa kaikessa eli
luon kaiken sen mitä elämässäni on, hyvän ja pahan. Nyt kun se tiedostaa on
sinnikkäästi harjoitettava huomion kiinnittäminen kiitollisuuden aiheisiin ja
siihen mikä on elävää.
